Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930311234

RSS

 06.12.2014 21:15 | usasyksy2014

TIISTAI 2.12.

Punta Gorda – Ortona Lock South Campground

Ajomatka 108 km, YHT. 6.707 km (13.206 km)

Takana 10 viikkoa, edessä enää kaksi. Vaihteeksi hiljainen ja rauhallinen yö, mitä nyt läheinen ilmavoimien lentokenttä muutamaan otteeseen ilmoitti olemassaolostaan. Mutta lentäminenhän on tässä maassa sellainen juttu, ettei siitä melusta valiteta.

Tuli nukuttua parin edellisen yön univelkaa sen verran pois, että aurinko paistoi lämpömittariin, joten se näytti klo 07.45 jo 30 astetta. Totuus lienee jossain 20 asteen pinnassa. Käytiin Parkin toimistossa maksamassa yö ja samalla saatiin kuulla pari asiaa isosta tyypillisestä floridalaispuistosta: Paikkoja on 404 ja noin 100 on jatkuvasti asuttuja, toiset sata ovat talviasuttuja puolisen vuotta ja loput on sitten sekalaisemmassa käytössä. Pitkäaikaiset asukkaat ovat osakkaita, mutta myös vuokraustoimintaa on.

Toiminta leirissä alkoi heti aamusta, ovathan pitkäaikaisasukkaat tuttuja toisilleen. Uima-altaassa vedettiin jumppaa jo klo yhdeksän ja koirien kanssa kierrettiin aluetta. Eikä niitä täälläkään ollut vähän. Naapuriautomme oli USA:n rekisterissä oleva pitkä Mersun retkeilyauto, mutta siinä puhuttiin saksaa.

Lähdimme käymään Punta Gordan keskustassa, joka olikin aika kiva. Pitkästä aikaa näkyi paljon seinämaalauksia ja ison Peace Riverin lahden ylitti näköpiirissä kolme isoa siltaa.



Hotel Punta Gordan kuulusia asiakkaita..

Tutustuimme rannan Fisherman´s Villageen. Se ei ollutkaan vanhaa perua, vaan aika uusi mutta kivasti pitkälle laiturille rakennettu ostoparatiisi, varmaan satakunta pikku putiikkia ja ruokapaikkoja. Veneitä oli tietysti paljon, kaiken kokoisia ja mallisia.

Merkillepantavaa tässäkin kaupungissa oli pysäköintipaikkojen runsaus aivan ydinkeskustassa. Asuntoauton sijoittamisessa ei ollut mitään ongelmia. Kylässä olisi ollut paljon muutakin nähtävää, mm. V8-automuseo, mutta me keskityimme nyt tähän rannan seutuun ja lähdimme sitten I-75:sta etelään. Juuri ennen Fort Myersiä oli iso siltatyö ja jonkinmoinen ruuhka kun kolmikaistainen tie supistui kahdeksi. Heti tietyön jälkeen poistuimme Interstatelta ja suuntasimme itään tielle 80, tienviitassa luki jo Palm Beach. Sehän tarkoittaa Lantana/Lake Worth –alueen suomalaisseutuja, jonne olemme menossa tapaamaan muutamia tuttuja.

Tankkasimme taas vähän kalliimpaa polttoainetta, 2,849 taalaa gallona, kun lännempänä oltiin päästy 250-250 tasoon. Pian kurvasimme katsomaan kartan perusteella Ortonassa joen rannalla sijaitsevaa leiriä. Se osoittautui todella kivaksi armeijan pioneerijoukkojen ylläpitämäksi paikaksi, joten jäimme siihen. Tässä on tulvapadottu jokiuoma ja sen vieressä melkein Saimaan kanavan kokoinen sulku. Pioneerithan ovat tehneet tässä maassa paljon jokihommia, sulkuja ja oikaisuja. Varmaan seuraavaksi alkuperäisen mutkittelun palautuksia… Muutamassa paikassa olemme aikaisemminkin törmänneet näiden joukkojen hoitamiin leireihin ja ne ovat poikkeuksetta olleet siisteimmästä päästä. Vastaanoton hoiteli tietokoneella rauhalliseen tahtiin varmaankin 90-vuotias vapaaehtoinen eläkeläinen, eikä hintakaan ollut kytkentöineen kuin 24 taalaa – joen rannalla. Kun kehuimme leirin huolellista ilmettä, hän sanoi ylpeästi, että kaikki nurmikotikin leikataan joka maanantai.

Hyvä ja rauhallinen yöpaikka. Ei lentokenttiä, moottoriteitä tai junanratoja.

KESKIVIIKKO 3.12.

Ortona – Lake Worth, John Prince Park Campground

Ajomatka 153 km, YHT. 6.860 km (13.359 km)

Taas sama vakio +18 ja sininen taivas aamulla. Kyllästyisiköhän tähän… Kalastaja oli jo laiturilla ja noin seitsemän hengen työporukka tuli rakentamaan lisää aitaa joen penkalle ja korjaamaan joen pienemmän sivuhaaran yli johtavaa kävelysiltaa. Bobcatilla reikää turpeeseen ja painekyllästettyä aidantolppaa maahan.

Naapuriin oli tullut illalla VW Transporter campperi nostettavalla haitarikatolla. Niitä näkee täällä yhä aina silloin tällöin. Mukana oli iso koira, jonka mieliharrastus tuntui olevan ruokapöydällä seisominen. Aamukävelyllä jouduimme toteamaan lisää, kuinka siisti tämä alue todellakin oli. Kävelimme tulvapadon yli sululle ja näimme parien pienveneen sulutuksen. Matkalla löysimme kytin, jossa kehotettiin tutustumaan USA:n muihinkin armeijan pioneerijoukkojen hoitamiin virkistysalueisiin. Tosin siinä ei mainittu, onko niillä kaikilla leirintäalue.

Kyltti kertoi kartan avulla, että näitä paikkoja on 50:ssä osavaltiossa yhteensä 2.500, joista tosin vain kaksi Floridassa, ja se toinen aivan pohjoisosassa. Hyvä tietää mahdollista tulevaisuutta silmälläpitäen.

Lähdimme jatkamaan matkaa niemen poikki jokseenkin suoraan kohti itää tietä 80 seurailleen. Taas jouduimme toteamaan, että aika vähän nämä tasaisen sisämaan suorat tiet tarjoavat turistille, mutta matka joutuu. Clewistonissa tulimme Okeechobeen etelärannalle, mutta täkäläiseen tapaan järvi oli täälläkin piilotettu näkyvistä tulvavallin taakse. Mitään varsinaisia rantapaikkoja tie ei siis tarjoa. Peltoja kulotettiin muutamin paikoin ja runsaastikin savua esiintyi. Vaikuttaa siltä, että täälläkin sokeriruo´on osuus on lisääntymään päin.

South Bay ja Belle Glade muodostivat taas hieman toimintaa ja sitten liikenne alkoi vähitellen vilkastua kun lähestyttiin rannikkoa. Tie oli edelleen jokseenkin viivasuora ja seurasi vanhaa kanavaa, kaistojen määrä vaan vähitellen lisääntyi. Viime käynnistämme näillä nurkilla on kulunut hyvinkin 10 vuotta. Sen jälkeen ainakin tämän poikittaistien ja muutamien tärkeimpien pohjois-eteläsuuntaisten teiden risteyksiin on liikennevalojen tilalle tullut isot betonisillat, joten ansiosta liikenne sujui aika hyvin. Olimme odottaneet kovempaa liikennettä, mutta nyt ruuhkia tai hidastuksia ei ollut lainkaan. Tosin emme ajaneet pahamaineiselle moottoritie 95:lle saakka, vaan käännyimme Congressia etelään ja tulimme etukäteen valitsemaamme suuren John Prince Parkin järvenrantaleiriin. Tosin se edellytti pientä kiertoajelua, sillä navigaattorimme väitti itsepäisesti paikan olevan Congressin oikealla puolella. Sisäänkäynti kuitenkin oli vasemmalla, emmekä enää kohdalla ehtineet vaihtaa kaistoja.

Puisto on laaja ja suuren Lake Osbornen rannalla sijaitseva leirintäaluekin melkein 300-paikkainen. Saimme rantapaikan 35 taalan hintaan, jota ei voi pitää näillä seuduilla pahana kun ollaan veden ääressä ja lähellä kohteitamme, Lake Worthia ja Lantanaa. Rauhallistakin oli, vaikka seinänaapurina oli seudun suurin pienkonekenttä.

Puisto muuten syntyi New Yorkista muuttaneen visionääri John Princen ansiosta. Hän näki jo 1920-luvulla Floridan kasvun ja patisti kunnan ostamaan tästä maata. Kunta osti 700 eekkeriä, josta Osborne-järvi edusti 300. Ja tämä alue on kaiken ruuhkan keskellä edelleen isona puistona.

Hiukan myöhemmin viereemme asettuivat Martineerot, jotka olivat viettäneet päivää Fort Lauderdalen eteläpuolen state parkissa hiekkarannalla. Lämpöä oli melkein 30 astetta, itätuuli aika voimakas ja kosteus floridalaiseen tyyliin melkoinen. Iho ja vaatteet tuntuivat koko ajan nahkeilta. Aurinko katosi vähitellen lisääntyvän pilvipeitteen taakse ja tulipa taivaalta jonkin verran sadekuurojakin. Lämmin sade ei kuitenkaan tuntunut mitenkään pahalta, paremminkin se virkisti.

Vaikka joukkomme tiivistyvät, emme saaneet heistä lisätietoja, sillä emme päässeet kytkeytymään tämän leirin nettiin, vaikka tolppia. Yritetään myöhemmin uudelleen.

Ikävä että oli kova tuuli ja illallakin tuli sadekuuroja, sillä täällä olisi ollut muutama tulipaikka aika lähellä, paikkakohtaisia ei ollut. Olemme raahanneet polttopuita poikki mantereen ja niitä on vieläkin jäljellä joutuen kylmästä sääjaksosta. Vaikka oli ollut hyviä nuotiopaikkoja, eivät aika jäätävät illat houkutellet niihin hommiin.

TORSTAI 4.12.

Lake Worthin alue

Ajomatka 77 km, YHT. 6.937 km (13.436 km)

Yöllä oli hieman puuskaista ja sadekuuroista, mutta myös erittäin lämmintä ja tietenkin kosteaa, vähän sellaista hautovaa. Jotenkin itsestämme tuntuu, että Californian lämpimät säät sopivat meille paremmin kuin tämän laidan. Mutta kyllä ihminen varmaan tähänkin tottuu. Aamulla tuuli edelleen Atlantilta päin ja oli jonkin verran pilviä. Mittarissa tavanmukaiset noin 20 – ja lämpenevää.

Leirikävelyn jälkeen lähdimme tutkimusmatkalle Martineerojen kanssa yhdellä autolla. Näillä ahtailla kulmilla on turha käyttää useampia kulkupelejä. Portilla varasimme paikan toiseksi yöksi sillä totesimme, ettei näiltä kulmilta kuitenkaan löydy toista vastaavan hinta/laatusuhteen ja sijainnin tarjoavaa leiriä.

Ajoimme Lake Worthin keskusta kautta nostosillan yli ja käännyimme A1A-tietä etelään. Meri ei varsinaisesti näkynyt, mutta Intracoastal –sisäväylä ja sen puolen talot sitäkin paremmin. Puutarhat ja asuinalueiden porttien seudut olivat viimeisen päälle. Kaikesta näki, ettei oltu aivan huono-osaisimpien seudulla.

South Palm Beachissa käännyimme seuraavan sillan yli sisämaahan Lantanaan. Siellä katselimme vanhoja suomalaisalueita, motellikatua yms. tontteja. paljon oli paikallaan, mutta suomalaisuudesta ei juuri näkynyt merkkejä. Niinpä ajoimme läheiselle Suomi Talolle, jossa niitä oli sitäkin enemmän. Siellä valmistauduttiin täydellä touhulla puheenjohtaja Sirpa Ahon johdolla lauantaisiin itsenäisyyspäivän juhliin. Sinne oli jo ilmoittautunut parisataa osallistujaa á 30, ja lisää varmaan vielä tulee.

Jos olisimme heränneet ajatukseen aikaisemmin, niin ehkä mekin olisimme osallistuneet siihen porukalla. Yhdistys olisi jopa sallinut asuntoautojemme yöpymisen talon isolla parkkipaikalla. Nyt oli kuitenkin myöhäistä muuttaa omia suunnitelmiamme ja jatkoimme matkaa läheiseen Suomi-kahvilaan. Siellä saimme tosi hyvät lohivoileivät. Ruisleipä oli sellaista, että ostettiin mukaankin.

Koska maailma on pieni, istahdimme ulkopöytään saman eläkeläisen kanssa, jota porukkamme Korhoset kävivät varta vasten täällä tapaamassa. Kouvolalainen Vesa asustaa monen muun suomalaisen kanssa täällä puoli vuotta golfia ja tennistä pelaten. Suomen kieli on tässä leipomo-kahvilassa varmaan yleisintä tällä kulmakunnalla.

Kahvittelun jälkeen jatkoimme taas aivan rannimmaista A1A tietä etelään ja ihmettelimme mihin ihminen tarvitsee moisia asuinlinnoja? Ajatelkaa nyt mikä siivoaminenkin monen tuhannen neliön asumuksissa on, hehtaarien puutarhasta puhumattakaan.

Atlantilta tuuli kovaa ja koko seutu oli kostean suolasumun peitossa. Meri oli komean värinen ja vaahtopäät aika suuria. Pysähtymään tällä tiellä ei mahtunut, sillä kaikki oli (tietenkin) rakennettu niin, ettei turisti pääse rumentamaan maisemaa.

Jatkoimme siis etelään ja kurvasimme Del Ray Beachissa jälleen Intracoastalin poikki sisämaahan. Osoitteena oli nyt Eero Mäkisen iso varasto, jonne löysimmekin melko sokkeloisen ajorupeaman jälkeen. Varasto on aivan I-75 kyljessä ja toisella puolella on järvi. Vieressä oli pari vanhaa hiljaista asuintaloa, mutta varsinaiset asukkaat olivat leguaaneja ja hanhia, joita pääsimme näkemään ja kuvaamaan aika läheltä.

Joku kekko...

Kun Mäkiset tulivat paikalle ja portti saatiin auki, näimme lisää paikallisia lemmikkejä. Aidan toisella puolella oli kymmenkunta melko kesyä Mäkisten tänne ”vahdeiksi” tuomaa riikinkukkoa. Ne eivät ihmisiä vierastaneet. Varsinainen näky oli kuitenkin varastohalli, joka oli aikoinaan ollut lentokoneiden moottoritehdas.

Siellä oli kaikkea ja paljon. Erityisesti siellä oli vanhoja autoja ja rakentamiseen sekä sisustamiseen liittyvää tavaraa. Autojahan Eero myy edelleen ja muun tavaran selittää se, että Mäkiset rakentavat parhaillaan taloa Hypolyxon ja I-75:n kulmaan. Mieletön paikka nähdä, ja tarttuihan sieltä yhtä ja toista mukaankin. Martineerot ostivat asiallisen oloisen vain 44.000 mailia ajetun alkuperäiskuntoisen 1966 Mercury Montereyn, sillä heillä on henkilökohtaista historiaa sellaisen auton kanssa.

Varastolla meni hieman odotettua enemmän aikaa, ja kun paluumatkalla vielä poikkesimme katsomassa Eeron rakennustyömaata, oli jo käytännössä pimeä kun saavuimme leiriin. Mutta kyllä oli ollut antoisa päivä, vaikka asuntoauto ei tietenkään ole tällä rannikolla aivan ihanteellinen kulkuväline.

Päivä oli jatkunut lämpöisenä, tuulisena ja kosteana. Vaatteet liimaantuvat olosuhteisiin tottumattomaan ihoon, mutta onhan lämpö tietysti kiva juttu. Ilta näytti jatkuvan saman laisena, mutta pilviä oli nyt vähemmän.

Jos olimme johonkin pettyneitä, niin ainakin tämän leirin perusteella amerikkalaiset kämppärit ovat kesyyntyneet mitä tulee jouluvaloihin. Emme kohdanneet yhtään hienoa esimerkkiä, joitakin yrityksiä sentään.

Matkakumppanit ovat olleet aika vaitonaista sakkia. Sen saimme tietää, että Itsenäisyyspäivän leirissämme Okeechobeessa oli jo kolme autokuntaa ja pitkään omilla teillään olleet Innasetkin ilmoittivat tulevansa. Vaikuttaa siis siltä, että ”juhlavastaanotolla” ovat läsnä kaikki – ehkä miinus Loo´t?

PERJANTAI 5.12.

Lake Worth – Okeechobee, Gracious RV Park

Ajomatka 130 km, YHT. 7.067 km (13.566 km)

Luultavasti koko reissun lämpimin yö, ennen auringon nousua mittarissa oli melkein 25 ja itätuulen mukanaan tuomaa kosteutta riittävästi. Pian siis kohti pohjoista, mutta sitä ennen on käytävä kirjaston netissä hoitamassa asioita, sillä emme vaan saa yhteyttä leirin nettiin tällä koneella, vaikka naapureilta se onnistuu. Olisiko Lenovomme liian moderni tälle verkolle, sillä tolppia signaalissa kyllä on.

Ajoimme siis Lantanan kirjastoon, joka oli hyvällä paikalla aivan lähellä eilistä leipomoa ja roikuimme ovenkahvassa juuri kun se avattiin klo 10. Vaan eipä päästy myöskään kirjaston verkkoon! Alkoi mietityttää. Saimme kirjaston Keltaisilta sivuilta läheisen tietokoneputiikin osoitteen ja ajoimme sen perässä aivan Lake Worthin keskustaan. Iso pankin talo oli olemassa, mutta siitä oli poistunut kaikki business. Tyhjä arpa tämäkin, joten ajoimme Suomi-kahvilaan ruisleivän hakuun ja miettimään taktiikkaa kahvin ja toistaiseksi elämämme parhaimman wienermunkin seurassa.

Sinne tullessamme tapasimme Innaset kahvilan kulmalla, olivat käyneet lähistöllä tapaamassa Matin vanhaa koulukaveria 47 vuoden tauon jälkeen. Seuraava kohtaamisemme pitäisi oleman muutaman tunnin kuluttua Okeechobeessa. Ja Innasten sekä koulukaverin vähemmän kuin 47 vuoden kuluttua…

Saimme kahvilan business-tiedostosta osaavan tietokonekaverin puhelinnumeron ja soitimme. Rouva oli kotona, guru töissä ja tulisi klo 17 jälkeen. Ei onnistunut. Soitto Mäkisen Eerolle, joka antoi USA-Suomeksi –sivuston ylläpitäjän yhteystiedot. Soitto meni vastaajaan, emmekä siis onnistuneet siinäkään. Enää ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin luovuttaa näillä kulmilla ja toivoa, että Sireenin Leksa osaisi auttaa asiassa, hänet kohtaisimme 100 km kuluttua Okeechobeen leirissä.

Ajoimme ykköstietä pohjoiseen ja matkalle sattui erityisen hienon näköinen Palm Beachin keskusta. Emme kuitenkaan jääneet sitä nyt juuri ihailemaan, vaan ajoimme muutaman kurvan jälkeen luoteeseen johtavaa jokseenkin viivasuoraa tietä 710 Okeechobee-järven pohjoispäätä kohti. Indiantown oli ainoa pieni piristysruiske tällä osuudella, mutta näissä maisemissa vähäkin kelpasi… Päätien varressa oli kirjasto, mutta emme menneet kokeilemaan nettiä. Kiinnitimme ohi ajaessamme sen sijaan huomioita ulkoseinään. Siinä luki Elisabeth Lahti, jolle rakennus oli omistettu.

Kun kurvasimme leiriin, siellä oli jo 10 autoa paikalla. Hieman myöhemmin 12, siis kaikki muuta paitsi Nummelinit ja Loo´t. Itse leiri oli aika ahdas ja ränsistynyt, mutta klubirakennus iso ja tarkoitukseemme enemmän kuin sopiva. Oli siellä uima-allaskin, mutta vesi tuskin 20-asteista. Kuinkahan se oli jäähdytetty? Muutama paikka oli kolmen metrin päässä isoa järveä reunustavan leveän kanavan reunasta. Siitä oli yhteys järveen ja veneitä jonkin verran. Lintuja oli täälläkin runsaasti, pääasiassa isoja pelikaaneja ja muutama tosi hoikka iso haikara. Ellei sitten se nälkäkurki.

Porukka piti seuroja siellä täällä lämpimässä säässä ja klo 16 ladyt kokoontuivat suunnittelemaan huomista juhlapäivän ohjelmaa. Leksa tuli katsomaan tietokonetta, mutta ei vaan päästy yhteysasioissa eteenpäin. Alkavat tässä konstit loppua. Mutta katsotaan tietenkin tilannetta seuraavassa leirissä.

Merenrannan painostavan hiostava sää raikastui hieman täällä sisämaassa ja tuulikin rauhoittui. Auringon laskettua alkoi tuntua jopa hieman viileältä. Kun katsoi mittariin, asteita oli kuitenkin 25 paikkeilla. Pilven repaleita kulki virheettömän pyöreältä näyttävän kuun editse, mutta vasta huomenna se täytenä juhlistaa Suomen 97. itsenäisyyspäivää.

Windows 8 tiedotus

Koneemme nettiongelmista huolimatta pyrimme hoitelemaan viimeisen runsaan viikon blogit julkisuuteen. Jos ei muuta konstia ole, siirrämme tekstit tikulle ja lataamme jostain muusta koneesta. Kuvien lataaminen on kuitenkin monesti niin hidasta, että viimeiset saatetaan pistää julki vasta Suomessa. Olkaapa siis pitkämielisiä.

Mitä taas tulee yllämainittuun ohjelmistoon, sitä nyt vanhan koneen ja XP:n jälkeen käyttävänä voin vain sanoa, että en vielä ole keksinyt yhtään kohtaa, joka tässä olisi paremmin. Olen sen sijaan keksinyt loputtomasti kohtia, jotka ovat huonommin. Ehkä mobiililaitteiden käyttäjät ovat toista mieltä, mutta läppärikansan kanssa voisimme helposti perustaa kerhon, jossa kaikki ovat samaa mieltä.

Odotetaan siis vielä hetki, että Gatesin porukka saa Windows 10:n ulos, että voimme katsoa kuinka susi se on ns. tavalliselle vähänkäyttäjälle.

PS. Illalla päästiin hetkeksi yllättäen ehkä jonkun pitkäaikaisnaapurin suojaamattomaan nettiin! Vika ei siis todellakaan taida varsinaisesti olla koneessa, vaan laitteistojen yhteensopivuudessa. Iloa ei kuitenkaan riittänyt pitkään, olisiko omistaja pistänyt nettinsä kiinni yöksi.


( Päivitetty: 06.12.2014 22:09 )

 - usasyksy2014
1. 2. 3. 4. 5.



Kommentti

                       
Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yksi plus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2018 Karavaanarimatka USA - suntuubi.com